Helposti. Pari kiloa on pakkasessa, muutaman kilon annoin siskolleni, vieraat söivät jokusen mansikan ja loput onkin uponnut meikäläiseen (kultsin avustuksella). Eilen illalla alkoi ensimmäistä kertaa tökkimään. Söin varmaan puoli kiloa manskuja, kun alkoi ällöttää. Tunnin päästä söin vielä toiset puoli kiloa ja sitten ällötti jo ihan tosissaan. En sentään käynyt laattaamassa.

Nyt sitten aloin miettiä, että kuinkahan paljon kaloreita on kilossa mansikoita. Niiden syöminen ei ole kuitenkaan vähentänyt muuta syömistäni paitsi ehkä hedelmien ja vihannesten osalta. Parempi ehkä, etten tiedäkään, kesähän on sentään vain kerran vuodessa.