Ajattelin aloittaa tästä lähtien postaukset päivän aamupainolla. Onpahan taas yksi paikka tsekata, missä mennään. Tänään paino oli siis 66.5 kiloa.

Tänään oli tylsä päivä töissä. Istuin koko päivän koulutuksessa ja söin, mitä oli tarjolla. Aamu alkoi rasvaisella jauhelihapiirakalla, päivällä oli onneksi kevyttä keittoa, mutta tuli otettua sitten vaaleaa leipää megaisolla ja paksulla kermajuustosiivulla. Iltapäivällä väistelin sentään pullatarjoiluja tehokkaasti. Ei tehnyt edes mieli.

Lisäksi eilen ja tänään olen sortunut syömään suurta herkkuani eli melkein korpuksi paahdettuja ruispuikuloita ja päälle margariinia ja juustoa. Nami. Näitä uppoaisi vaikka sata illassa. Onneksi mökkiviikonlopusta jäänyt juusto (sellainen normaalirasvainen versio) loppuu tällä menolla huomenna. Sitten palaan ruotuun.

Aikuistenoikeesti. Ei enää juustoherkuttelua.