Viikonloppuna oltiin kavereiden häissä ja kivaa oli. Illalla jopa niin kivaa, että aamulla piti varmuuden vuoksi käydä poliisilaitoksella puhaltamassa alkometriin ennen kuin uskalsi auton rattiin. Hieman oudoltahan se tuntui astella poliisilaitoksen ovesta sisään sunnuntaiaamuna, mutta onneksi vastassa oli oikein mukava ja palveluhaluinen poliisisetä. Oli kyllä huomattavasti miellyttävämpää lähteä ajamaan, kun tiesi mittarin näyttävän nollaa...
Hillittömästä etukäteishermoilustani huolimatta (mies tuumasi, että joku voisi luulla minun olevan morsian..) kaikki sujui hyvin, mahduin sexyyn vartalonmyötäiseen mekkooni, pystyin olemaan koko pitkän päivän korkkareilla (tosin nyt on jalat ja operoitu polvi kipeenä), join mielestäni suht hillitysti (ainakin juhlien virallisemman ajan), enkä muistaakseni edes kovin pahasti avautunut hääparin sukulaisille... vaikka tokihan sitä hieman piti... kun kerran kysyttiin...
Nyt sitten lasken päiviä matkaan. Enää 7 yötä ja sitten mennään... Ihanaa lähteä reissuun, edellisestä matkasta onkin jo melkein puoli vuotta... Mä rakastan lentämistä ja suurkaupunkeja ja vieraita kulttuureja ja ihan kaikkea mitä matkustellessa tulee vastaan, varsinkin, kun sitä ei etukäteen voi tietää... Voih. Ihanaa. Eikä silläkään ole mitään merkitystä, että tällä kertaa matkakohde on jo entuudestaan tuttu...
Vielä pakollinen sananen laihduttamisesta. Yritän yhä sitkeästi pudottaa painoa ja toistaiseksi suunta onkin ollut oikea, mutta muutos on hiiiidaaaasta. Erittäin hidasta. Terveellisyydestä olen alkanut lipsumaan, huomaan syöväni useammin roskaruokaa, ja syynä on useimmiten laiskuus laittaa ruokaa itse. Myös ruokailurytmi on muuttunut huonompaan, eli syön liian harvoin. Ei saisi ottaa 'sitten kun'-asennetta, mutta jotenkin oon vain antanut mennä, kun tiedän, että esim. matka piristää kyllä mieltä ja antaa uutta virtaa, samoin kevät itsessään. Ja kevään myötä olen alkanut liikkumaankin enemmän ihan ilman väkinäistä pingottamista... Jotenkin mulla on yhä luottamus siihen, että mä onnistun tässä projektissa. Oon kuitenkin jo onnistunut muuttamaan joitakin tapoja pysyviksi, esimerkiksi karkkia en ole syönyt lähes lainkaan viimeisten puolentoista vuoden aikana, ja sipsejäkin on tullut syötyä erittäin harvoin. Ja tietenkin tilalle ovat tulleet hedelmät ja vihannekset, joita en ennen syönyt ollenkaan. Liikunta tuottaa päänvaivaa, joko polvi estää sen tai sitten vähintään laiskuus. Nyt kun on kuivat kelit, voisi alkaa pyöräillä enemmän, mutta piru kun työmatkankin pitää olla hivenen turhan pitkä pyörällä kuljettavaksi. Ei musta ole veivaamaan 26 kilometriä päivässä pelkästään työn takia... Mut riittää uuvuttamaan jo pelkkä 8 tunnin työpäivä! Plaah.
Hillittömästä etukäteishermoilustani huolimatta (mies tuumasi, että joku voisi luulla minun olevan morsian..) kaikki sujui hyvin, mahduin sexyyn vartalonmyötäiseen mekkooni, pystyin olemaan koko pitkän päivän korkkareilla (tosin nyt on jalat ja operoitu polvi kipeenä), join mielestäni suht hillitysti (ainakin juhlien virallisemman ajan), enkä muistaakseni edes kovin pahasti avautunut hääparin sukulaisille... vaikka tokihan sitä hieman piti... kun kerran kysyttiin...
Nyt sitten lasken päiviä matkaan. Enää 7 yötä ja sitten mennään... Ihanaa lähteä reissuun, edellisestä matkasta onkin jo melkein puoli vuotta... Mä rakastan lentämistä ja suurkaupunkeja ja vieraita kulttuureja ja ihan kaikkea mitä matkustellessa tulee vastaan, varsinkin, kun sitä ei etukäteen voi tietää... Voih. Ihanaa. Eikä silläkään ole mitään merkitystä, että tällä kertaa matkakohde on jo entuudestaan tuttu...
Vielä pakollinen sananen laihduttamisesta. Yritän yhä sitkeästi pudottaa painoa ja toistaiseksi suunta onkin ollut oikea, mutta muutos on hiiiidaaaasta. Erittäin hidasta. Terveellisyydestä olen alkanut lipsumaan, huomaan syöväni useammin roskaruokaa, ja syynä on useimmiten laiskuus laittaa ruokaa itse. Myös ruokailurytmi on muuttunut huonompaan, eli syön liian harvoin. Ei saisi ottaa 'sitten kun'-asennetta, mutta jotenkin oon vain antanut mennä, kun tiedän, että esim. matka piristää kyllä mieltä ja antaa uutta virtaa, samoin kevät itsessään. Ja kevään myötä olen alkanut liikkumaankin enemmän ihan ilman väkinäistä pingottamista... Jotenkin mulla on yhä luottamus siihen, että mä onnistun tässä projektissa. Oon kuitenkin jo onnistunut muuttamaan joitakin tapoja pysyviksi, esimerkiksi karkkia en ole syönyt lähes lainkaan viimeisten puolentoista vuoden aikana, ja sipsejäkin on tullut syötyä erittäin harvoin. Ja tietenkin tilalle ovat tulleet hedelmät ja vihannekset, joita en ennen syönyt ollenkaan. Liikunta tuottaa päänvaivaa, joko polvi estää sen tai sitten vähintään laiskuus. Nyt kun on kuivat kelit, voisi alkaa pyöräillä enemmän, mutta piru kun työmatkankin pitää olla hivenen turhan pitkä pyörällä kuljettavaksi. Ei musta ole veivaamaan 26 kilometriä päivässä pelkästään työn takia... Mut riittää uuvuttamaan jo pelkkä 8 tunnin työpäivä! Plaah.
Kommentit