Vihdoinkin valonpilkahdus kevyemmän painon muodossa.. Kerran vaaka erehtyi (???!) näyttämään 61.5 kg, mutta muuten lukemat on pyörineet taas muutaman viikon 62.5-63.0 kilossa. Kyllähän mä tiedän, että nyt kun paino on jo normaalipainon puolella (BMI 24.44), niin painonpudotus on hitaampaa, mutta silti sitä toivoo, että painaisi sen 60 kiloa vielä kesän aikana. Siitä olisi sitten hyvä pudottaa painoa seuraavaan kesään vaikkapa siihen 55 kiloon, jos onnistuu...

Mietin eilen, että mikähän siinä on, että ei tästä noin 10 kilon pudotuksesta osaa oikein innostua. Johtuukohan se siitä, että koska olen ollut koko ikäni normaalipainon alarajalla, niin nyt tunnen oloni vain "normaaliksi". Ja silloin, kun painoin yli 70 kiloa, tunsin silti itseni samaksi normaalipainoiseksi muulloin kuin katsoessani peiliin. Loppuaikoina inhosin peilikuvaani. Inhosin vaateostoksilla käymistä, kun mikään normaalikokoinen vaate ei mahtunut päälle, läskit vain tursusi. Inhosin itseäni, kun olin päästänyt kroppani sellaiseen kuntoon ja silti söin lisää. Ajattelin, että laihduttaminen takaisin vanhoihin mittoihin olisi jotenkin ylivoimaisen tuskainen tie. Perustin tämän bloginkin, jotta olisi joku paikka, missä purnata laihduttamisen vaikeutta...

Loppujen lopuksi vaikeinta on ollut tehdä se yksi päätös, jota elämäntapamuutokseksikin kutsutaan. Että ei enää syö pizzaa ja hamppareita joka viikko, ei sipsejä, ei karkkia, ei leivonnaisia, ei turhaa mässäilyä. Hedelmien ja kasvisten syöminen on vaatinut hieman totuttelua, mutta nyt sekin on jo rutiinia. Odotan jo malttamattomana kesää, jotta saisin uusia kotimaisia vihanneksia ja marjoja ja varsinkin herneitä. Ainoa, mikä tätä elämäntapaa aina välillä jarruttaa, on laiskuus. En millään jaksaisi vääntää lämmintä ruokaa joka päivä, enkä edes joka toinen päivä, ja hyviä ja maukkaita reseptejäkin on kasassa vain kourallinen. Usein kevyet reseptit on vedetty niin överiksi, että niitä ruokia ei syö erkkikään. Monesti teenkin niin, että modaan jonkun herkullisen reseptin terveellisemmäksi; voit öljyksi tai juoksevaksi Beceliksi, lihat vähärasvaisiksi, juustot pois tai kevyiksi ja sitä rataa...

Ehkä suurimpia motivaattoreita ovat viime aikoina olleet työkaverit. Tänään jo kolmas tuli kysymään multa, olenko laihtunut. Turistiin siinä sitten aikamme siitä, että ei se kovin paljoa vaadi, kunhan vain jättää ne turhat herkut pois ja liikkuu vähän enemmän. Nyt siis jo kolme normaalipainoista/lievästi ylipainoista on käynyt kehumassa uutta ulkomuotoani, mutta kukaan niistä noin kymmenestä reilusti ylipainoisesta, jotka kovaan ääneen aloittivat laihdutuskuurin uutenavuotena, ei ole sanonut mitään. Ne samat siis, jotka söivät vuoden ensimmäisen viikon pelkkää ananasta ja raejuustoa ja laihtuivat ehkä 100 g, ja arvostelivat mun pullansyömättömyyttä ja sanoivat, että mulle tulee keripukki, kun syön vain hedelmiä... Huoh. 

Seuraavaksi ne alkaa varmaan puhua, kuinka ruma olen, kun oon niin laiha. Että tulee luumätä tai nahkahome, kun ei kropassa muuta ole. Ja siitä onkin sitten hyvä lyllertää porukalla katsomaan, tarjoaako joku tänään pullaa. Ja kahvitauon jälkeen onkin jo verenpainelääkkeenoton aika... No, no, ei saa olla ilkeä...