Vaaka ei juuri nyt tunnu kovin yhteistyöhaluiselta. Uskottelen itselleni, että tämä kipuaminen 64 kiloon johtuu siitä, että olen todellakin alkanut juoda sitä vettä. Se on muuten ihan ok, mutta mua rassaa se, kun yöllä saa nousta pari kertaa vessaan. Se ei tunnu mukavalta, vaikka olenkin sikeässä unessa jo ennen kuin pää kopsahtaa tyynyyn. Nyt elimistössäni on siis enemmän vettä, siksi paino on nyt "tilapäisesti" korkeampi. Ihanvarmaanjustjoo.

Aikuistenoikeesti oon kyllä syönyt niin kuin pitääkin. Porkkanoita ja ruisrouhekorppuja ja sellaista terveellistä kevyttä hyvää perusruokaa. Määrätkin ovat olleet ok. Kyllä painon periaatteessa pitäisi olla vähenemään päin. Periaatteessa ei vain aina tunnu riittävän...

Viikon herätys: Oivalsin eilen, että matkaan on enää kaksi viikkoa! Järkyttävää. En ole ehtinyt yhtään valmistautua. No, ehkä se riittää, että lentoliput on varattu ja hotellitkin joka yölle. Passin pitäsisi olla voimassa (kai? apua!). Tarkoitus on lentää Wieniin, mennä siitä Bratislavaan ja yhteen toiseen slovakialaiseen kaupunkiin, jonka nimeä en edes yritä kirjoittaa. Mutta eikös parhaita matkoja ole ne, joita ei ole etukäteen suunniteltu? Mulla on kuitenkin valitettavasti tyhmänä tapana murehtia etukäteen sitä, että jos en ota selvää matkakohteesta ennen lähtöä, en ehkä huomaa koluta paikanpäällä niitä "nähtävyyksiä", jotka olisivat itselle kiinnostavimpia ja sitten matkan jälkeen saankin tietää niistä ja sitten harmittaa. Mies sanoo, että se ei haittaa, on vain mukavaa, että jotain jää näkemättä, niin on syy palata ehkä myöhemminkin. Mä en vain voi ajatella noin, koska haluan nähdä niiiin paljon eri paikkoja, että en vain kertakaikkiaan voi asennoitua niin, että menen samaan paikkaan vielä toisenkin kerran. (Paitsi Lontooseen haluan kyllä kolmannenkin kerran vielä joskus, koska ne kaksi kertaa siellä ovat olleet vanhempieni mielenkiintojen mukaan toteutettuja matkoja (olin alle 15 v.).)

Matkan lähestyminen loi hetkellisen paniikin. Eihän mulla ole mitään päällelaitettavaa!! Siellähän on jo melkein kesä (no kevät pitkällä vähintään) ja mulla ei ole yhtään kevätvaatteita! Ryntäsin heti vaatekauppoihin ja ostin paniikissa mokkanahkaisen takin, joka ei edes ole mikään maailman mieluisin... Onneksi se oli sentään halpa, niin voin ens vuonna kiikuttaa sen UFF:n lootaan lähes käyttämättömänä... No ei vais, kyllä sitä varmaan tulee pidettyä. Ja nyt minulla on edes takki matkalle. Pitäisi vielä ostaa pari paitaa. Kokeilin tossa vanhoja vaatteitani ja sain toisen oivalluksen; olen kutistunut aika lailla. Tai en varmaan muuten niin paljon, mutta maha on pienentynyt. JEEEEEE! Olen oikein tyyppitapaus keskivartalolihavuudesta, mulla on hoikahkot jalat ja poikamainen kroppa kapeine lantioineen, mutta mieletön pömppömaha. Tottakai lihominen on näkynyt joka puolella, mutta kyllä 10 ylimääräistä kiloa on löllynyt nimenomaan keskivartalossa. Ihanaa, että maha alkaa pienentyä! Ja kauhukahvat kans.

Niin ja vaikka pääsin iloitsemaan siitä, että vanhat vaatteet mahtuu taas, masennus iski kuitenkin. Enhän mä voi laittaa päälleni sellaisia muodista menneitä retkuja. Pakko alkaa uusia vaatekaappia. Jee ja blääh. Toisaalta ihanaa saada uusia vaatteita, mutta MÄ VIHAAN VAATESHOPPAILUA!!