Viikonloppu oli oikeastaan aika jees. Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin metsään. Tai ainakin lähelle metsää, mökkialueelle metsän laidalla. Teltta pystyyn, hetki sosiaalisuutta muun seurueen kera ja sitten nukkumaan. Noin 100 metrin päässä teltasta oli häät parhaassa vauhdissa, joten päästiin nauttimaan suomalaisesta romantiikastakin, laahavasti soittava ja keskinkertaisesti laulava bändi veteli kaikki hempeydet, mitkä osasi ja hääkansa tanssi. Bändin tauolla soitettiin sitten nuorison hittejä ja arvatenkin nuori polvi bailasi antaumuksella. On hassu tunne maata makuupussissa hieman unisena ja samaan aikaan olla mukana hääfiiliksissä... Kun Sunblockin I'll be ready kajahti ilmoille, varpaat heiluivat väkisinkin tahdissa ja sanoin kultsille, että nyt pääsee kokemaan festarifiilistä ekaa kertaa elämässään. Tai sellaista se kai on, mistäpä minä tietäisin...?

Lauantaina noustiin kukonlaulun aikaan ja suunnistettiin metsään. Ilma oli aivan mahtava ja olo keveni jokaisen kävellyn kilometrin myötä. Ja niitä kilometrejä kertyi 12 tunnin aikana melko monta! Siinä kävellessä ehdin miettimään aika monenlaista ja jättämään monta murhetta taakseni. Nykyään vain pääsee liian harvoin metsään ja oikean luonnonrauhan perässä pitäisi ensin matkustaa satoja kilometrejä pohjoista kohti... Mutta aika lähelle päästiin toki nytkin. Ei liikenteen melua, vain luonnon omia ääniä ja pari hassua ihmistä meidän lisäksi. Ei paha. Harmi vain, ettei tänäkään syksynä taida päästä oikealle vaellukselle. Viime kerrasta on jo liian monta vuotta...

Lauantai-ilta kului järven rannalla auringonlaskua katsellessa ja makkaraa ja lettuja paistellessa (tai muut paistoi, minä keskityin maistelupuoleen). Puoliltaöin kömmittiin telttaan nukkumaan. Hyvin yö menikin, vaikka flunssa alkoi kyllä painaa todenteolla. Heräsin pari kertaa yöllä juomaan ja yskimään... Joutsenet lensivät yli ja satakieli, rastaat ym. lauloivat kilpaa. Aika idyllistä.

Sunnuntaina palasin kotiin yhä vain pahenevan flunssan kourissa... Oli ihan lomafiilis, kun sai kantaa Baden-badenit takapihalle ja hikoilla auringossa. Grillailtiin kasvis-broilerinyyttejä ja reissusta jäänyttä makkaraa ja katettiin illallinen terassille. Kultsi leikkasi nurtsia ja minä kastelin uudet puut ja pensaat ja nypin voikukkia vähemmäksi, sen mitä jaksoin, sillä olo oli aika karsee.

Tänään aamulla oli pakko soittaa pomolle ja sanoa, etten kykene töihin. Kurkku on ihan tajuttoman kipee ja nokka valuu. Aamupäivä meni digiboksia keventäessä, tuli katseltua kaikkea päännollausviihdettä, jota boksille on kertynyt viime aikoina. Iltapäivällä sain jonkun kohtauksen ja aloin siivota, siis lähinnä pesemään vaatteita ja astioita ja järkkäilemään kämppää. Mä oon maailman huonoin pitämään taloa siistinä ja inhoan siivoamista, mutta jotenkin nyt tuntui siltä, ettei se voi ainakaan tätä oloa pahentaa... Ja toki mä siisteydestä pidän, vaikken sitä jaksakaan pitää yllä... Nyt täällä on sitten muutama järkkäilyprojekti kesken ja kultsi tulee kohta kotiin. Saa kyllä purkaa noi omat vaatteensa tuolta laatikoista (olleet siellä muutosta asti), mutta hyvä kysymys kuuluu, mihin ne voi purkaa? Vaatehuone tursuaa vaatteita jo nyt ja makuuhuone on yhä tyhjillään, kun sinne olis tarkoitus tehdä täys remppa ja samalla asentaa vaatekaapit Elfoista... Nyt vaan alkaa näyttää siltä, ettei me saada niitä ikinä tehtyä... Miten mä/me voidaan olla näin saamattomia?

Taidan mennä takaisin järkkäilemään. Hieman houkuttas ottaa huominenkin saikkua olosta riippumatta... jos vaikka saisi siivoiltua lisää... mut en kai mä ilkee kuiteskaan.